Ohita navigointi

PÄIVYSTYS

050 413 0310

Syväpohjavesi-projekti

Kurikan Kuusistonloukosta löytyi vuonna 2010 tavallisen geologisen tutkimuksen yhteydessä merkittävä syväpohjavesiesiintymä, josta käynnistyi monivuotinen yhteistyöhanke. Hankkeessa on mukana Kurikan Vesihuolto Oy:n lisäksi, Vaasan Vesi, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja Geologinen tutkimuskeskus GTK.

Projektilla pyritään turvaamaan Kurikan ja Vaasan vedentarve tulevaisuudessa.

Maa- ja kallioperää sekä alueen pohjavesiolosuhteita on tutkittu laajasti vuodesta 2013 lähtien ja tutkimukset jatkuvat edelleen. Tavoitteena on saada alueen syväpohjavettä Kurikkalaisten ja Vaasalaisten hanoista vuonna 2030.

Alla on uutisia ja tiedotteita projektin matkan varrelta.

22.6.2021: Kuuntele radio-ohjelma Maailman vanhimmat laaksot: https://areena.yle.fi/audio/1-50822619

3.2.2021: Geologit laajensivat Suomen maiseman kehityksen syvälle menneisyyteen – maailman vanhimmat laaksot sijaitsevat Etelä-Pohjanmaalla?

Tutkijat selvittivät Suomen ikivanhan kallioperän kulutusta ja maanpinnan muodon kehitystä 1.5 miljardin vuoden takaa nykyaikaan. Ikivanha kallioperä on ollut alttiina vuoroin eroosiolle, meteoriittipommitukselle ja hautautumiselle sedimenttikiviksi useiden 100 miljoonien vuosien sykleissä. Tieteelle uutena löytönä tutkimus esittelee Pohjanmaan peitteiset laaksot, jotka ovat mahdollisesti koko maapallon vanhimpia.

Lue lisää...

Hankkeen tilannekatsaus 28.8.2020 GTK (tiedote)

Hankkeen tilannekatsaus 27.4.2020 GTK (tiedote)

Hankkeen tilannekatsaus 28.1.2020 GTK (tiedote)

 

Hankkeen esittely 14.06.2016 Irma Hyry Vaasan Vesi

YHTEYSTIEDOT

Juha Kotiranta Kurikan Vesihuolto Oy

050 535 6424

juha.kotiranta(a)kurikka.fi

 

Irma Hyry Vaasan Vesi

06 325 4150

irma.hyry(at)vaasa.fi

 

Niko Putkinen Geologian tutkimuskeskus

029 503 5220

niko.putkinen(at)gtk.fi

 

Nico Karlström Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

040 567 6903

nico.karlstrom(at)ely-keskus.fi